maanantai 30. syyskuuta 2013

Video Games

No ei nyt sentään video GAMES, mutta video kumminkin. Jes! Vihdoin sain sen turvallisesti ja näppärästi YouTubeen... Tai näppärästi ja näppärästi... Kesti siltikin nelisen tuntia, mutta tällä kertaa latasi vähemmän aikaa koska kuvasin pokkarilla. Yritin tätä kyseistä videota ensin käyttäen 3 kertaa webbikameraa, mutta ei! Ääni ei kuulunut kun aivan hiljasella ja kuvanlaatu oli todella tökkivää. Sitten vasta tajusin POKKARIN. ELi siis jousuin kuvaamaan tämän saman videon sen 4 kertaa ja tämä minkä tässä näette on se neljäs... Se siis selittää mun haukotusten määrän. Siinä teille tehtävä nakitettavaks :D Montako kertaa haukottelen videossa?! Plus että mä olin sepustanu tän saman värssyn jo sen kolme kertaa ennen tätä ja musta oikeen huoku väsymys ja käsrimys... En ole siis todellakaan yleensä näin totinen. Myöskään en ole puolipäinen (Se vain johtui kamerasta joka oli aaaivan väärässä paikassa ja näin ollen kuvasi vain puoltapäätäni...). Siinä siis toinen tehtävä nakitettavaksi: Katso ja jännitä millon silmät menee kokonaan ylärajan yläpuolelle piiloon! :D
      Vielä pisteenä iin päälle äiti tuli kesken videon ja mun rage on kiva... Pahoittelen mutta mä vaan en enää jaksanu kuvata tota viidettä kertaa... :S Joten toivon että tyydytte tähän ja että ens kerralla panostan videoon ja sen laatuun hieman enemmän :) Hope you like it!




                                                                             -Iida:)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

My Humps

Noniin hei ystäväiseni! Multa pyydettiin postausta, jossa kerron mun salitreenaamisesta. Mitä liikkeitä teen? Kuinka kauan? Mitä syön? Yms. Nyt aattelin tän postauksen heti kehiin päräytää! Elikkäs siis pyrin käymään salilla 3-4 kertaa viikossa. Yleensä se on sen 3 koulukiireiden takia. Mulla on salilla jalka- ja käsipäivät erikseen. Eli siis jos salilla käyn 4 kertaa per viikko on niistä 2 käsipäiviä ja 2 jalka. Jaottelen nämä kyseiset käsi- ja jalkapäivät vielä raskaiksi ja ei niin raskaiksi päiviksi. Esim. ns. "lällympänä" jalkapäivänä teen sarjoja 3 ja toistoja 15, kun taas raskaana päivänä teen sarjoja samat 3, mutta toistoja 8-10 raskaammilla painoilla. Eli siis viikkoon sisältyy aina nämä kaksi ns. "lällympää" päivää ja kaksi raskasta. Yleensä nämä kyseiset esimerkki määrät ovat ne mitä teen eli kovilla painoilla pyrin maksimissaan siihen 10 toistoon ja kevyemmillä 15.
       Käsi- ja jalkatreenien lisäksi teen jokakerta selän ,kyljet + vatsat eli siis jokakerta salilla ollessani treenaan siinä samassa keskikehon. Tietenkin keskivartalolle voisi varata välillä omankin päivän ja keskittyä vaan siihen, mutta mulla ei oo sitä nii kertaakaan ollu. Kylkiä treenaan vaan simppelisti sillä kylkikoneella :D Anteeks en tiiä sen nimee! Hahah! Ja sit kahvakuulalla sillee pienes haara-asennossa toinen käsi lanteilla ja si toisessa kädessä se kahvakuula. Sit vaan alan tekee semmosta keikuntaliikettä puolelta toiselle ja kahvakuula tulee kivasti reiden vierttä mukana. Anteeks oon nii surkee selittää näitä. Toivottavasti tajuutte! Vatsat treenaan jumppapallon avulla. Makaan sen pallon päällä selälteen sit vaan alan normisti tekee vatsoja sen päällä. Jumppapallo auttaa siinä, että se tekee siitä pään alasmenosta paljon pidemmän matkan, ja joudut näin ollen  käyttää vatsalihaksias pääs nostamiseen enemmän ku normi vatsoja tehdessä. Teen toki myös normivatsoja, ja niitä puolelta toiselle takanoja istuma-asennossa tehtäviä vatsoja. Selän teen vaa sillä selkälaitteella ( Jossa voi kuvitella lentävänsä :D)
        Yleensä yhteen liikkeeseen en käytä paljoa aikaa. Yhellä laitteella oon maksimissaan sen 10min.
Mä en kauaa jaksa vääntää samalla laitteella tai alkaa jo kyllästyttää liikaa. Mä sit mielummin teen sen sillee et se on mukavaa sen tietyn ajan sit teen välissä muuta ja tuun samaan laitteeseen takas. Eli siis käsi- ja jalkapäivinä teen aina niiden käsi ja jalka laitteiden välissä sit vatsaa, selkää tai kylkiä. Näinhän sen pitääkin olla, että se tietty lihasryhmä jota treenaat saa siinä välissä aina levähtää. Levähdystauot on hirmu tärkeitä!
        Sit tietty alkulämmöt otan cross trainerilla tai kuntopyörällä. Juoksumatto ois kiva, mutta sitä valitettavasti ei meidän salilla oo. Ruokavalio on ihan normaalia eli siis en todellakaan paljoo seuraa mitä laitan suuhuni saati laske mitään kaloreita. Syön mitä syön ja millon haluan. Tietenkää en karkkii, sipsii, suklaata yms tälläsii viikolla syö ja joskus jos syön ni enimmäkseen jotain meidän koulun kahvion hyvii leivoksii tai jätskii. Mut siis että en noudata mitää tiettyy terveellistä ruokavalioo. Kato kohtuus kaikessa ja kaikkea kohtuudella :D Salin lisäks ulkoilutan koirii vaan sen 15min ja joskus käyn hölkkälenkillä. Ei muuta :) Mut siis mä toivon että tää postaus oli sen toivojalle just se mitä tarkotti. Pyrin kertomaan tarvittaessa lisää, jos tulee kysyttävää :)! Toivottavasti saitte ees jtn selvää mitä halusin sanoa! Hahah! Heissan kaikki :)

Sitte tän päivän asukuvaa ku olin menossa salille. Ja näissä kuvissa ei sitten ole meikistä tietookaan, että olkaa hyvät!

 



 

 

 

 
                                                                  
                                                                                   -Iida!:)
      

lauantai 28. syyskuuta 2013

23

Paras biisi ever! Mike Will Made It ja 23!!! Jeiiij! Vaikka Miley Cyrus onki nykyään musta niin ärsyttävä... En kyllä tiedä miks ni toi biisi on musta hyvä! Just sayin. Kandee kuunnella. Tänään asukuvat otettu ADella eli landella. Välillä vähän maiseman vaihtoa kuville. Sai puhuu Veeruskalleki piiitkästä aikaa Skypessä ja laulaa lurauttaa vähä maammelauluu hahah! Voin vaan sanoo että kaunista oli! Koko talo raikaa epävireistä laulua. Diggaan.
     Sain myös ehdotuksen, että tekisin postauksen mun salirutiineista, liikkeistä ja kuinka pidän itteni tässä kunnossa muuten (Varmaa ruokavalioo, muuta liikuntaa yms.). Tämähän oli aivan mainio idea! Kerranki sain idean mitä kirjottaa, ettei aina tätä samaa jauhantaa. Toteutan tämän idean kyllä! Kiitos tästä :) Muistakaas myös että kysymyksiä saa vielä lähetellä huomiseen asti http://runningtothehighlights.blogspot.fi/2013/09/questions.html tänne kommentti boksiin :) Hehee!
Eipä tässä muuta kun mahtavaa illanjatkoa itse kullekin. Mä tästä rupeen syömään jätskiä ja kattoo jotain leffaa... Harkitsen vahvasti Mean Girlsin uudelleen kattomista piiiitkästä aikaa :D Se vaan on aivan paras leffa ikinä! Adios amigos!<3 Ps. Tässä postauksessa laitoin kuvat tollee et kaikki on samankokosia. Onko parempi näin, vai sillee et erikokosii kuten ennen?:)


 

Takki: Kirppis, Housut: Kirppis, Kengät: Mekka, Paita: Vero Moda, Farkkuliivi: Kirppis, Kaulakoru: H&M



 



 





                                                                             -Iida!:)

perjantai 27. syyskuuta 2013

Autumn Leaves

Oihh tätä ihanuutta! Mä kyllä oon ja tuun aina pysyy kesäihmisenä, mutta onhan tää syksyki sit ku on se suurin ja kaunein väriloiston aika ni todella ihanaa! Kauniita puita ja lehtiä, omenia puissa yms. Jeejee! Siitä tämä harvinaisen ERIKOINEN kappale :D Hahah! Kuvatki sopii samaan teemuskaan. Tänään ei kummempia. Ainut shoppailu minkä tein oli siskolle Demi. Hyvä niin ehkä... Huhhuh mitä määriä voikaan kahen päivän aikana saada kulutettuu. Kiitos muuten iha näin btw noista kysymyksistä! Nythän niitä onki jo todella paljon. Kiitos kiitos kiitoooos! Vietän ihanan sunnuntai päivän sitä videota sit väsäämällä!
      Huomenna ADelle vihdoin Skypettää Veeralle sinne Alicanteen Espanjaan! Hih hei! Kuulee siitäki tytsystä jotain. Im soo exited :D Meinattiin päräyttää sille oikee jotai laulunpoikasta :D Kattoo nyt mitä tästäki tulee ku kaveriporukalla Skypetetää! Haha! Parhautta. Anteeksi taas myöhäinen blogipäivitykseni. Olin salilla niin myöhään vasta niin kaiken maailman iltarutiinit venähti sit. Mut juukelis jee pitäkää kivaa huomenna. Nauttikaa ansaitusta vapaapäivästä ihmiset! :) Mä ainakin nautin! Heippa!<3


 

 



 

Takki: Kirppis, Korvis: GT, Liivi: Kirppis, Paita: Kirppis, Legginsit: GT, Kengät: DinSko, Kaulahuivi: GT, Vyö: H&M, Ponnari: Hmm... Ei tietoo :D
 

 

 
 
 -Iida!:)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Applause

Heipsuli vei hipsut! Tänään ei ihmeempiä. Kouluu kouluu ja skulee! Sit vähä shopBAILUJA. Löyty mukaan joitakin pikkujuttuja. Niitä huomisessa postauksessa enemmän! Sit frendien kaa kahvitteluu Coffee Housessa! Ai että oli ihanaa kokoontuu taas vanhan kunnon kaveriporukan kesken jutustelemaan (Ehkä vähän juoruumaankin? Hups). Ainoastaan Veeruska puuttu... Yhyy! Join Cafe Laten ja oli musta tosi pahaa!!! Ottaen huomioon et jonku 3e se tais maksella. Hirvee hinta josati missä jtn tosi pahanmakusta vaahtoo on yli puolet ja kahvia tilkka vaan pohjalla. En kyllä oo tommosten mixuppien ystävä. Kylä kahvi kahvina ja HETKINEN vaahto vaahtona? Mitää!!?? :D
      Muistakaahan myös lähettää mulle kysymyksiin toho edelliseen postaukseen, että saan sitten mahti videota aikaan:D Hahaa! Onhan sinne jo jokunen tullutkin! Kiitos siis niistä ihanuudet haha :D
Taidan tästä mennä nyt iltapalalle ja laittaa nää kuvat tähän postauksen perään like always! :) Bye bye babyt! See ya <3

Eka asukuvat: Näissä mulla oli todellaki lisäks farkkutakki ja kaulahuivi, koska kylmyys!




Paita: GT, Housut: Kirppis (Vero Moda), Korvikset: Glitter
 

Kenkulit: Skopunkten
 


 



Tässä sit koulupäivän aikana otettuu matskuu:


Venailles koulun alkuu!
 

ADe otti istestään kuvii :D Tää kostautu tänne Annika! :D Hahaa!
 



Cafe latte ja voisilmä pulla


                                                                            -Iida!:)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Questions

Hei kaikille ja oikein ihanaa iltaa/yötä :D Jos joillekin tämä siis yö on! (Koulua käyville kyllä pitäis olla mut juu...) Nyt on semmonen juttu, että lukijoita on 99!!! Iik! Ja mähän lupasin tehä sen videon sit ku sata tulee täyteen. Mähän sen tein jo, muttaku YouTube/ koneeni vammaa ni päätin et teen uuden! Nyt siis aiheena ihka ekaan videoon päätin kysymykset. Voitte pistää mulle kysymyksiä tonne kommenttilootaan ja mä sitte kiltisti niihin videolla vastailen. Mä toivon et tää oli kannattava idea ja että niitä kommentteja tulis jonkin verran ees :) Onhan teitä jo huimat 99!
      Mitä vaan saa kysyä maan ja taivaan väliltä. Tietysti silti asiallisuus olis ihan suotavaa :D Aattelin että voisin vaikka sunnuntaihin asti pitää tätä kyssien lähettämistä yllä ja sit su iltana päräytän ja kuvaan sen videon! :) Miltä kuulostais?:) Toivottavasti teillä on mulle jotain kysymyksiä, jota haluutte musta tietää :D Hahaa! No eipä tässä muuta sitten ku iltapesut, pisut (Ja pusut?). Hyvää yötä kaikille!<3




                                                                            -Iida!:)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Dangerous

Joo siis mä en ole dangerous :D Mut Michael Jacksonin laulu on! Ja iiihana laulu onkin!<3 Siis kyllä taaas ketuttaa! Eilen illalla se Lorealin Miss Glossy 2013 kisasivu jotenki vaan kaatu. Kivaku ite veteli siellä ykkösenä ja sit koko järjestelmä kaatuu! Loreal lupas hoitaa asian ennalleen soo hope the best! ... Taas pieni ketutus, mutta eihän toi nyt kivaa kieltämättä ole!
      Sain otettuu asukuvat jee! Vaikka sateessa seisoinkin, mutta hahaa tein sen! Tänään ei erikoisempia oo tapahtunukkaa sitte. PAITSI opin ehkä tänään leikkaamaan ja siirtämään videoita videokamerasta koneelle, ja käyttää jtn ihme Pro Cut video-ohjelmaa :D! Barasta! Mä ja Oona opittiin vihdoin jotain elokuvatyöntunnilla! Jeejee! Olemme hyviä.
      Sataa sataa ropisee vaan! Aamutki alkaa jo olee tos kuuden aikaan niin kylmiä, että tänäänki tumput/sormikkaat olis ollu ihan poikaa! Tekosyynä: En ehdi napata niitä mukaan ikinä aamuisin... Oikeasti: Ne ois ihan käsien ulottuvissa, ku vaan jaksas ne mukaan tempasta. Olen laiska.
      Heiii ystävät haluisin nyt ku toi kämmäs ja pahemman kerran toi mun asuesittely video (Ja ku ootte muutenki jo nähny niit mun hankintoja näissä asukuvissa) nii tehä teille sellasen videon missä vastailisin teidän mulle esittämiin kysymyksiin. Mitä mieltä olisitte? Mä tykkäisin vastailla niihin ja samalla saisitte videoo jollain JÄRKEVÄLLÄ idealla. Mitä tykkäätte? Ootteko valmiita laittelee mulle kysymyksii!? Ens postauksessa kyselen teiltä sit niitä ja jos kyssii ei tule nii (Sit on huonompi juttu) sit en vaa tee sitä videoo niistä :) Simple! Mut heissuli veii ja mahtavaa loppupäivää! Meikä lähtee tästä syömää ja sit illemmalla salille! Zauuu!


Liivi: Kirppis, Paita: BikBok, Korvikset: Glitter, Maksihame: GT
 



 

 



 

Pakollinen duckface ja teinipeili :D


 
 
-Iida!<3

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Work Bitch

Heipsuli heii! On muuten aivan paras motivaatio biisi tämä kyseinen Britney Spearsin uusi Work bitch! Meinaan siis urheilumotiivaatiota... Koulu onki sit ihan toinen juttu haha :D No eiii just kidding! Nyt varmaa mun porukat lukee tätä sillee aijaii Iidaaa! Joten sanotaan nyt sitten, että kyllä on hyvä biisi myös koulumotivaatiollekin! :D Kjäh kjäh!
      Oon kauttaaltani rakastunu näihin Marc Anthonyn biiseihin vieläkin! En kestää! :D Tämmöstä ihanaa lattari meininkiä haha! Ottakaa huomioon et mun musamaku on normisti jtn. Lil Waynee, Nicki Minajii, Cali Swag Districtii, Tygaa, Big Seanii, 50 centtii yms... :D Että juu! Mut heii vaihtelu virkistää ja voi kyllä sitä se juuri tekee! Tänään ei ihmeempii. Tartuin ussan kirjaan ja ollu sen viekussa nyt KERRANKI ahkerasti koko päivän. Meillä oli oikein hauskaa yhdessä, jos saan sanoa :D Nyt osaan ehkä jotain kirkkohistoriasta, jos opettaja tulis yöllä herättää ja kysyy siitä jotain. Ja ottakaa huomioon se ite sano meille näin et se tulee! (Ei yhtään karmi ei...).
     Olin ainoastaan kotona tänään lukuunottamatta lyhyttä ehkä 15 minuutin lenkkiä koirien kanssa KAATOSATEESSA suoraan sanoen RAEKUUROSSA! Mulla on teille mahtava hyötyliikunta muoto nyt koettuna ja nähtynä, ja en voi muuta ku suositella. Tarvitset koiran, itsesi ja lenkkipolun plus sadekuuroja. Tulee aina välillä mukavia spurtteja siellä ku kova sade yllättää plus extra kalorit kulutat ku hypit ojiin puiden alle niitä kovimpia kuuroja suojaan. Voi kyllä mä todella kykin koivun alla kaks koiraa kainalossa autotien vieressä :D Ei varmaan ollu autoilijoille yhtään hauska näky! Ja ku vielä oikeen kykkimällä kykin! Semmosessa kivassa "puskakakkaamis asennossa". Muttaku se sade ei ole yhtään kiva :D
       Että tämmönen hauska päivä tänään ussan ja lenkkeilyn merkeissä! Ainii kyllä mä sain itteeni niskasta kiinni ja imuroimaanki! Kylä nyt kelpaa :) Asukuviakaan en voinu ottaa, koska ollu vaa kotona (Ja tällä kertaa en siis todellakaan laittautunu mitenkään)! :D Koitan kaivaa tänne jotai ihan muita varmasti todella mielenkiintosii kuvii :D Hejssan alla!<3


Nala ja Dante!<3




Zino poika!<3
 


Jotain viime kesän kuvii:

Korvikset: Glitter, Mekko: H&M
 
 




                                                                              -Iida!:)

torstai 19. syyskuuta 2013

But I Am A Good Girl

Kylä maar! Se on taas päivä menny ja kulahtanu mennessään! Taas koetta pukkas ja tämä ei tuntunu ihan niin hyvin menevän ku muut edelliset oli menny! :S Arggh! Miksi, oi miksi englanti olet niin vaikeaa?! :D Eli tää perus motto vaa käyttöö: "Kuhan ees läpi pääsen". Thats it! Nyt en enää vaivaa teitä ja puhu jostai koulusta, hyyyyyiiiii!!!
      Oon siis ottanu osaan tähän Lorealin Miss Glossy 2013 kisaan kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin. Tällä hetkellä oon pässy jo suosittujen listalle! Ja siitä hillittömän iiiso kiitos teille ihanaiset naiset (Ja tietty miehetkin:D). Jos siis et ole vielä facebook tykkäystä minulle käynyt antamassa niin tästä tulloo linkkiä: http://www.missglossy.fi/profil?id=3612 :) Kiitän!<3
      Ostin tänään pari kivaa paitaa BikBokista, mutta niitä vaatteita kuten sanoin nii haluun esitellä sitte siinä 100 lukijan videossa! :) Näätte kyl niitä varmaan asukuvissakin mut siltii! Sormet täälä jo ihan kihelmöi et millon se 100 tulee täyteeen! Ääääh tulis joo :DD!
       Kävin tässä kans koiruuksia viemässä ulos, sit pitäs lukee äikän kokeesee pikkasen ja mennä sit illemmal salille pumppaa! Outoo muute et kello on vasta jotai viiden pintaa vaik on jo näin pimeetä... Mä en taaskaan niin haluu tottuu tähän talventulon synkkyyteen ja hyytävään tunturi-ilmastoon :D Tos just ku koiriiki lenkitti ni ihan nenä punasena sai tuolla vetää! Oikeen Petteri Punakuono konsanaan. Hyrr! Not good! Mut hei juukelis puukelista! (Aina toi juukelis puukelis, Joku ongelma?) Heippa kaikille sinne ja hyytävän kylmät illan jatkot! :D




Housut: BikBok, Paita: Kirppis, Huulipuna: GT, Sotkunen nuttura: A la Iida :D
 



Avaa hiuksesi tyylikkäästi osa 1
 
Avaa hiuksesi tyylikkäästi osa 2

Failaa hiusten avaus tyylikkäästi täysin osa 3

Murr!

 
Pink lipstick!


 
    -Iida!:)